keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Dark moods and miserable thoughts

Viime aikoina fiilikset on olleet jokseenkin mollivoittoisia. Oikeastaan jo kesästä saakka kun "sadekausi" huuhtoi helteiset kesähaaveet mennessään viemäriin. Kauan kaivattu kesä ei sitten ikinä tullutkaan ja nyt on jo kovin kylmää ja pimeää. Olen melko herkkä ihminen ja mulla vaikuttaa paljon vuodenajat ja valoisuus olotilaan sekä yleiseen jaksamiseen. Siitä johtuen kesä ja lämpö on mulle todella tärkeää. Olen tainnut syntyä ihan väärälle puolelle maapalloa.
Toki tässä on muutakin, töitä on tullut paiskittua hulluna keväästä saakka ja hetkittäin on tuntunut ettei elämässä muuta sisältöä olekaan. Päälle vielä remonttiprojekti niin välillä on ollut loppuunpalaminen lähellä. Mikään ei ole huvittanut, itsestä ja lähimmäisistä huolehtiminen on jäänyt. Haluaisi vain nukkua.


 
 
 
Nyt olen kuitenkin koittanut ryhdistäytyä ja löytää uutta energiaa. Päivä alkaa vitamiineilla ja aloitin pari uutta liikunnallista harrastustakin vastapainoksi työnteolle. Minä joka olen yksi maailman epäliikunnallisimmista ihmisistä. Pari kertaa takana vasta joten vaikea sanoa onko liikunnasta mitään hyötyä mutta tuskinpa siitä haittaakaan on. Vielä kun ostan uuden kirkasvalolampun hajonneen tilalle niin pimeys saa tulla.

perjantai 17. elokuuta 2012

Tattoomaniaa

Seuraavaksi vuorossa ihania ja kauniita tatuoituja naisia. Erityisesti japanilaistyyliset tatuoinnit miellyttävät silmääni. Taas on siis pientä tatuointikuumetta havaittavissa.


 
 


 
 


 
 
 
 
 
 



 

 

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ihanasti pihalla

Pesänrakennus jatkuu! Ollaan purettu, kipsilevytetty, maalattu, lakattu ja laminoitu. Lisäksi ollaan aherrettu vapaa-ajalla pihan ja pation kimpussa. Toiveissamme on viihtyisä paikka jossa viettää aikaa lempeinä kesäöinä ja kirpeinä alkusyksyn iltoina. Paikka kahdenkeskiseen rentoutumiseen töiden jälkeen sekä huvitteluun ystävien kanssa. Netissä törmäsin seuraaviin inspiroiviin kuviin.

 
 




 

 

 

 
 
 


 





 


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kirsty Mitchell: Wonderland

Far, Far Away

Wonderland on 36-vuotiaan Kirsty Mitchellin kunnianosoitus hänen edesmenneelle äidilleen, joka menehtyi aivokasvaimeen vuonna 2008. Kuvien inspiraationa on ollut erilaiset sadut ja tarinat, joita äiti luki Kirstylle tämän lapsuudessa. Pukusuunnittelijanakin työskennellyt Kirsty sai yhteistyökumppanikseen hius- ja meikkitaiteilija Elbie Van Eedenin. Iltaisin ja viikonloppuisin kaksikko työsti pukuja, peruukkeja ja lavasteita sekä kuvasivat lähimetsiköissä. Pienenä kesäprojektina alkanut kuvasarja paisui kolmivuotiseksi taipaleeksi. Välillä naisten piti odottaa vuosikin jotta he pääsivät hyödyntämään haluamansa luonnon värisävyt. Lopputulos on mielestäni kerrassaan mykistävä.


A Most Beautiful Death


Gammelyn's Daughter


Lady Of The Lake


Spirited Away


While Nigtingales Wept


Dryad


The Storyteller


The Queen's Armada


The Distant Pull Of Remembrance

















tiistai 3. heinäkuuta 2012

No One Here Gets Out Alive

Heinäkuun kolmas päivä on jo vuosia ollut minulle erityinen päivä, sillä se on suurimman idolini Jim Morrisonin kuolinpäivä. Teini-ikäisenä vedin pään sekaisin, näin vanhempana tyydyn muistamaan tätä rocklegendaa ja runoilijaa maltillisemmin. Suunnitteilla tulevaisuudessa ihan oma postauksensa Morrisonin fanituksesta, nyt julkaisen vain lempirunoni ja muutaman lempikuvani. 

James Douglas Morrison 8.12.1943-3.7.1971

 



 


(Tämä Morrison vinkkasi minulle silmää ensimmäisen kämppäni jääkaapin ovessa.)



A Feast Of Friends

Wow, I’m sick of doubt
Live in the light of certain
South

Cruel bindings

The sevants have the power

Dog-men & their mean women
Pulling poor blankets over
Our sailors

I’m sick of dour faces
Staring at me from the t.v.

Tower, I want roses in
My garden bower; dig?

Royal babies, rubies
Must now replace aborted

Strangers in the mud

These mutants, blood-meal
For the plant that’s plowed
They are waiting to take us into
The severed garden

Do you know how pale & wanton thrillful
Comes death on a stranger hour
Unannounced, unplanned for

Like a scaring over-friendly guest you’ve
Brought to bed
Death makes angels of us all
& gives us wings
Where we had shoulders
Smooth as raven’s claws

No more money, no more fancy dress
This other kingdom seems by far the best
Until it’s other jaw reveals incest
& loose obedience to a vegetable law

I will not go
Prefer a feast of friends
To the giant family





maanantai 18. kesäkuuta 2012

Aistimuksia

Näkö

♥ Kirjapinot. Muoti- ja sisustuslehdet. Värikkäät kuppikakut. Puulattia. Valokuvat, erityisesti mustavalkoiset. Punaiset huulet. Valkoiset ruusut. Tähtitaivas. Kynttilän hämyisä valo. Erilaiset lyhdyt. Usvainen niitty. Vanhat hautausmaat. Virtaava vesi. Pitsi. Ajan patinoimat esineet.


Kuulo

♥ Morrisonin ääni. Palava puu. Lokin huuto. Akustinen kitara. Jousisoittimet. Piano. Hormeissa- ja piipuissa ulvova tuuli. Sateen ropina. Skotti- ja irkkuaksentti. Kaupungin syke.


Tunto

♥ Rakastetun lämmin iho. Villasukat. Uudet, karheankankeat lakanat. Vihtominen. Hevosenjouhet. Vedessä kelluminen. Sammal kämmenen alla. Höyhentyyny poskea vasten.




Maku

♥ Suklaa. Toffee. Kermavaahto. Mansikat. Hunaja. Sima. Coca-Cola. Kreikkalainen jogurtti. Feta- ja halloumijuusto. Tzatziki. Lasagne. Cashewpähkinät.




Haju

♥ Sateenjälkeinen tuoksu. The Body Shopin White Musk-tuoksu. Vanilja. Kookos. Kielo. Hyasintti.  Basilika. Terva. Savu. Bensa.





sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ajatukset kuin korpin siipisulat





Jos jotain olen elämäni aikana oppinut niin ainakin sen että ihminen on täysin tapojensa orja. Muuttuminen on äärimmäisen vaikeaa, se vaatii paljon ponnistuksia ja suurta mielenlujuutta. Onneksi ihminen on kuitenkin kykenevä muuttumaan. Se lohduttaa tällä hetkellä kun takana on yksinäinen viikonloppu mustien ja sekavien ajatusten vankina. 

"Ihminen saa mitä haluaa."